Esimerkkejä kirjan teksteistä...
_______________________________________

Koulut

Suomi oli 1800- luvun puolivälissä jäänyt kansanopetuksessa jälkeen läntisestä Euroopasta. Useissa maissa mm. kaikissa Skandinavian maissa oli jo määrätietoisesti luotu kouluverkkoa. mutta Suomessa kansanopetus oli vielä vanhempien ja kirkon tehtävänä. Niinpä alkuopetus oli 1866 kansakouluasetuksessa jätetty kotien ja kirkon harteille. Seurakuntien velvollisuutena oli perustaa joko kiinteitä tai kiertäviä alakouluja niitä lapsia varten, jotka eivät voineet saada tarvittavaa opetusta kotonaan. Vuoden 1869 kirkkolakiin otettiin vastaava maininta. Kansakoulun oppilaiden odotettiin osaavan jo kouluun tullessaan ainakin sujuvasti lukea. Kirkko puolestaan oli vanhastaan edellyttänyt rippikouluun pyrkijöiltä lukutaitoa ja kristinopin alkeiden tuntemista.

                 Vähän aikaisemmin kuin kansakoulu, Kankaanpäässä syntyi ja vakiintui seurakunnan kiertokoulujärjestelmä. Nämä kaksi koulumuotoa liittyivät monin tavoin toisiinsa. Kiertokoulu perustettiin Kankaanpäähän 1848, aluksi se toimi vain yhdessä paikassa. Vuoden 1866 kansakouluasetuksen jälkeen kiertokoulua pidettiin vuorottain eri taloissa, kuudessa piirissä, 1 viikko keväällä ja toinen syksyllä. Oppilaat istuivat pitkällä penkillä, jonka edessä oli kirjoituslauta. Koulumuoto oli voimassa oppivelvollisuuslain lopulliseen voimaantuloon vuoteen 1939 asti. Venesjärviläinen Aune Harju kertoi käyneensä kiertokoulua Jussilan pakarissa, joka oli rakennuksen Anttilan puoleisessa päädyssä. Opettajana oli Farina Rajasalo, Onni Salminen kävi kiertokoulua Rajasalossa, jossa Farina Rajasalo oli myös opettajana. Olga Mäkelä (Nieminen) kävi kiertokoulua alle 7- vuotiaana 2 kuukautta, ensin koulu toimi Mattilassa, josta muutti myöhemmin Anttilaan. Koulussa opetettiin lukemista laskentoa ja hengellistä laulua. Opettajan oli Maria Elo. Myöhemmin kiertokoulun opettajina olivat mm: L Koukku v. 1919–1921, J. Kaskenviita 1922, Farina Rajasalo 1923–1924, J.F. Gård 1926 ja S. Sillanpää 1929.

                  Nälkävuosina 1860- luvulla kansakouluja ei juurikaan aloitettu, koska talollisilla ei ollut varaa maksaa koulujen kustannuksia. Ajan ahdinkoa kuvaa, että moni talo joutui maksamattomista veroista vasaran alle osan selvitessä juuri ja juuri köyhistä vuosista. Raha ei liikkunut, koska katovuosina maanviljelyksestä ei tullut tuloja ja metsäteollisuus uinui vielä alkutekijöissään. Suhdanteet muuttuivat kuitenkin nopeasti, Poriin oli perustettu höyrysahoja ja Saksan ja Ranskan sota 1970- luvun alussa aiheutti voimakkaan nousukauden. Maaseudulle virtasi rahaa ja koulujen kustannukset eivät enää tuntuneet ylivoimaisilta.

                 Kankaanpään ensimmäinen kansakoulun perustamispäätös tehtiin 15.5.1870 kuntakokouksessa Hongon talossa. Näennäisestä yksimielisyydestä huolimatta vastustustajiakin esiintyi. Kankaanpäässä vastustus oli kuitenkin vähäisempää kuin Laviassa, jossa vastustajien mielestä koulu pitäisi tarpeettomana ja vahingollisena polttaa. Kun koulu oli saatu valmiiksi vuonna 1873, vastustajat onnistuivat estämään opettajan palkkaamisen, joten koulu voitiin avata vasta 1.2.1875. Opetuksen tarvetta kuvatkoon seikka, että koulun aloittaessa vain yksi koulun johtokunnan talonpoikaisjäsenistä osasi kirjoittaa nimensä.

                 Tavallisesti ensimmäisten koulujen perustamisesta seurasi noin kahden vuosikymmenen mittainen vaihe, jona aikana koulu osoitti hyödyllisyytensä ja epäluulot hälvenivät. Aluksi oli luultu, että koulu kasvattaisi vain ruumiillista työtä vältteleviä herroja, laiskoja ja varkaita, mutta sitten huomattiin, että valmistuneet tarttuivat epäröimättä myös tavallisiin peltotöihin ja kirjoitus- ja laskutaitoisina auttoivat naapureitaan kirjallisissa tehtävissä. Toinen merkittävä seikka oli, että väestö vaurastui nopeasti metsätuloista, minkä johdosta ajatus uusista kansakouluista ei tuntunut enää yhtä pelottavalta, kuin 1960- luvun nälkävuosien jälkeen. Myös venäläistämisuhka lisäsi koulujen perustamista. Vuonna 1898 kunnat velvoitettiin jakamaan alueensa koulupiireihin, jos koulumatka ylitti viisi kilometriä ja rakentamaan kuhunkin piirrin koulu, jos kouluun ilmoitettiin vähintään kolmekymmentä lasta.

Venesjärven koulu

Venesjärven laaja kylä oli jo 1800- luvun lopussa melko väkirikas. Kankaanpäässä oli jo toiminnassa kolme koulua, Kirkonkylässä, Vihtiläjärvellä ja Alahonkajoella. Venesjärven talolliset alkoivat 1990- luvun puolimaissa tajuta koulun tarpeellisuuden, kylän lapsien piti päästä myös nauttimaan koulun opetuksesta, koska he veronmaksajina joutuivat osallistumaan muiden kylien koulujen kustannuksiin.

                 Hanke pantiin vireille kevätpuolella 1897 Junnilassa pidetyssä kokouksessa. Paikalla olivat lautamies Elias Venetmäki, isäntämiehet Isak Junnila, joka oli ollut jo kirkonkylän koulun johtokunnassa, Taavetti Raiskio, Juha Jussila ja Antti Anttila. Päätettiin tehdä ehdotus kuntakokoukselle ja onnistumisen varmistamiseksi Juha Jussila lupasi koululle ilman vuokraa huoneet kolmeksi vuodeksi. Teko lisäsi isännän arvostusta kyläläisten keskuudessa. Myöhemminkin talon sali on ollut vuokrattuna koulukäyttöön.

                 Herrastuomari Elias Venetmäki esitti anomuksen kuntakokoukselle joka elokuun 1 päivänä 1897 teki seuraavan päätöksen: ”Venesjärven kylän kansakoulu, joka on tätä ennen ehdotettu, päätettiin nyt yksimielisesti alkamaan toimensa tästä vuoden taa tahi tulevan lukuvuoden alusta”.

Koulun perustaminen

Ensimmäisen johtokunnan esimiehenä toimi lukkari F H Salge’n ja taloudenhoitajana Elias Venetmäki, jäseninä Juha Jussila, Isak Junnila, Antti Anttila ja Oskari Dahl eli Kuninkainen Veneskosken kylästä.   Ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin 25.1.1898 Mattilassa, jossa keskusteltiin tarvittavista koulukalusteista. Seuraavassa kokouksessa lukolliset pulpetit, erilliset oppilastuolit, opettajan pöytä, puhelava ja taulu päätettiin tarjota tehtäväksi huutokaupalla.

                 Kouluhuoneet olivat jo tiedossa. Juha Jussila antoi asuinrakennuksen salin luokkahuoneeksi ja kamarin opettajan asunnoksi, sekä pikkurivin tuvan käsityöhuoneeksi ja kamarin opettajan keittiöksi.

Opettajat ja oppilaat

Alkukesällä 1898 julistettiin opettajan virka avoimeksi. Siinä mainittiin myös palkkaedut: Rahapalkka valtiolta 800 mk vuodessa ja kunnalta 200 mk. Luontaisetuihin kuului 1500 kg maaheinää, 16 hl silppuja, 200 kg rukiinolkia, lehmän suvilaidun ja 1 ha peltoa, sekä öljyvalo ja lämmin. Lämpöön kuului 20 syltä, puoliksi havu- ja lehtipuuhalkoja, vuodessa. Käsityönopettajan palkka oli 100 mk vuodessa.

                 Ainoa hakija oli seminaarilainen Kaarlo Alhonniemi, joka oli toiminut aikaisemmin kiertokoulun opettajana. Hänet valittiin 24.7.1898 väliaikaiseksi opettajaksi ja neiti Selma Lilja Kankaanpäästä tyttöjen käsityönopettajaksi. Kesän aikana laitettiin kouluhuoneet kuntoon, kalusto valmistui ja koulutarvikkeet hankittiin, niin oltiin valmiita ottamaan vastaan ensimmäiset oppilaat.

                 Aluksi koulupiiri oli laaja, siihen kuuluivat Venesjärvi ja sen kylänosat Luomajärvi ja Hirvikangas, Lintukulma, Rajasalo, sekä Veneskosken kylä. Myöhemmin, kun uusia kouluja perustettiin koulupiiri pieneni. Hirvikankaalta käytiin Kyynärjärvelle vuonna 1923 perustetussa koulussa, Veneskosken koulu oli aloittanut vuonna 1917 ja Luomajärven koulu vuonna 1931. Rajasalon talot siirrettiin sodan jälkeen Hapuan koulupiiriin ja Lintukulmalta käytiin Alhonjärven koulua.    

                 Sisäänkirjoitus toimitettiin 24.8.1898. Kouluun ilmoittautui 33 oppilasta, 14 tyttöä ja 19 poikaa. Myöhemmin lukuvuoden aikana tuli lisää oppilaita, 3 tyttöä ja 4 poikaa. Oppilaat olivat eri-ikäisiä, 8-14- vuotiaita, mikä oli luonnollista, kylän ensimmäisen koulun aloittaessa. Kaikki olivat kuitenkin samalla luokalla.

                 Ensin pidettiin valmistavaa pienten lasten koulua ja vasta 26 päivä syyskuuta alkoi varsinainen kansakoulu. Koulupäivä oli kuusituntinen, klo 9-12 ja 13- 16, lauantaina lopetettiin klo 13.

Oppiaineet

Oppiaineet olivat sisäluku, kielioppi, laskento, historia, maantieto, kirjoitus, laulu, piirustus, voimistelu, ja käsityö. Lauantain viimeisellä tunnilla oli tekstin selitys, mikä lienee ollut katkismusta. Selma Lilja kävi kaksi kertaa viikossa jalkaisin kirkonkylästä opettamassa tytöille käsitöitä. Lilja toimi käsityönopettajana vuoteen 1907, jonka jälkeen tointa hoiti Rouva Signe Sofia Leinonen. Varsinainen opettaja ohjasi poikien käsitöitä, mutta myöhemmin käsitöitä opettivat myös monet kylän käsityötaitoiset miehet.    

Ensimmäinen koulutalo rakennetaan.

Vuoden 1898 lopulla ruvettiin etsimään koulutalolle sopivaa tonttia. Niitä oli useampia tarjolla, mutta parhaaksi katsottiin Venesjärven rannalla oleva luonnonkaunis, Juho Yrjölän omistama alue, johon kuului 1 ha ns. Kangaspelto. Ehkä valintaan vaikutti se vanha tarina, jonka mukaan joku vieras oli ohi kulkiessaan ja nähdessään luonnonkauniin paikan, huutanut: ”Tämä olisi sopiva kirkonpaikka”. Tapaus oli sattunut silloin, kun Kankaanpää oli vielä osa Ikaalisten pitäjää ja kylälle hankittiin saarnahuonetta!

                 Kauppahinta oli 500 mk ja ostaja sitoutui maksamaan 15 mk talon maaveroa vuodessa.

Kuntakokous päätti kaupan tammikuun 20 päivänä 1899 ja kokous hyväksyi myös agronomi Antto Laihon mallipiirustuksista pienin muutoksin suunnittelemat rakennuspiirustukset.

                 Rakennuspuut saatiin kruunulta ilmaiseksi. Rakennustoimikuntaan valittiin Elias Venetmäki, apulaisinaan puuseppä Matti Kivimäki ja muurari Salonen. Rakennustyöt alkoivat kevättalvella 1900 ja koulu saatiin valmiiksi kesällä 1901 niin, että johtokunta sai pitää ensimmäisen kokouksensa uusissa tiloissa elokuun 30 päivänä. Pienempiä viimeistelytöitä ja ulkorakennusten rakentamista tehtiin vielä jälkeenpäin.  Rakennus oli tilava ja tarkoitukseensa hyvin soveltuva senaikaisissa oloissa ja ulkonäkö oli varsin edustava ja maisemaan sopeutuva.

                 Pihamaa oli tavattoman kivinen ja sen tasoittamiseksi kuntakokous määräsi koko kunnasta ne, joilla veroa oli enintään 3 äyriä tai ei lainkaan tekemään yhden päivätyön, 3-10 äyrin verolliset 2- ja yli 10 äyrilliset 3 päivätyötä. Laiminlyönnistä kannettiin sakkoa 2 mk päivältä.

Opettajat 1901–1930

Taitava opettaja Kaarlo Alhonniemi opetti lukuvuodet 1898–1899 ja 1899–1900. Hänen jälkeensä valittiin opettajaksi ylioppilas Kaarle Vilhelm Hilde’n, jota kutsuttiin maisteriksi. Hilde’n, joka toimi opettajan vain yhden vuoden, oli leikkisä, mutta taitava ja tarmokas opettaja. Hänellä oli tapana antaa oppilailleen leikillisiä nimiä, joista monet jäivät vakituiseen käyttöön. Svantte Junnila sai nimen ”piispa” ja Huugo Anttila ”professori”, jotka olivat koko kankaanpäässä tunnettuja liikanimiä. (Aiheesta kerrotaan tarkemmin luvussa ”Piispan jutut”)  

                 Uuteen kouluun ei aluksi saatu opettajaa, kun valittu opettaja kieltäytyi tulemasta, eikä omasta pitäjästäkään saatu ketään opettajaksi. Opetustyö voitiin aloittaa vasta tammikuun lopulla 1902, jolloin seminaarilainen Kustaa Fabian Katajisto tuli opettajaksi vuoden 1902 loppuun. Kerrotaan, että Katajisto oli ankara opettaja ja taisteli kovasti oppilaiden tupakointia vastaan. Monilla isommilla pojilla oli näet tupakkamassit ja piiput mukana koulussa ja välitunnilla käytiin sauhuttelemassa. Katajiston mentyä vuoden 1903 alussa jatkamaan lukujaan hänen sijaisekseen tuli seminaarilainen Willehard Rikman.  

                 Syksyllä 1903 opettajaksi saatiin Kaarlo Fredrik Leinonen. Hän oli ensimmäinen pätevä opettaja Venesjärven koulussa. Leinonen oli ankara opettaja, karttakeppiä ja nurkkaa käytettiin ahkerasti, hän teki Venesjärvellä pitkän päivätyön 27 vuotta. Vuosisadan alussa venäläistämisen myötä alettiin opettaa myös Venäjän maantiedettä koulussa. Koululla oli myös pieni lainakirjasto, joka käsitti pääasiassa hengellistä kirjallisuutta, lastenkirjoja ja romaaneja. Käsityö oli suosittu oppiaine, siellä isommat tyttöoppilaat kutoivat tupsuilla varustettuja ruusukuviollisia rekiryijyjä.

                 Leinonen oli innokas maanviljelijä ja karjanhoitaja. Hän kokeili kaikkea uutta ja kävi keskustelemassa isäntien kanssa maatalousasioista. Leinonen jäi eläkkeelle vuonna 1931.

Koulunkäyntiä ja taloutta alkuaikoina

Kustannukset eivät alkuaikoina nousseet kovin suuriksi, koska opettaja sai osan palkastaan luontaisetuina. Koulutarvikkeet ja oppikirjat oppilaat joutuivat itse hankkimaan, mutta vähävaraiset saivat ne ilmaiseksi. Lisäksi oli vielä pieni sisäänkirjoitusmaksu, josta vähävaraiset oli vapautettu.

Koulun rahavaroja hoiti Elias Venetmäki taloudenhoitajana vuoteen 1909 asti. Taloudenhoitaja teki kunnalle vuosittain tilin varojen käytöstä.

Vuoden 1909 Talousarvio:

Opettajain palkat                          425 mk

Polttopuut hakkupalkkoineen        150  ”

Koulun maavero                             15  ”

Palovakuutus                                                    25  ”

Valo                                               25  ”

Koulun puhdistus                            10  ”

Karjan laidun                                                    15  ”

Köyhille oppilaille                            25  ”

Puiden pilkkominen                        20  ”

Satunnaisia menoja                          20  ”

Yhteensä                                      730 mk

Koulun käytössä oli navetta ja talli, jossa myöhemmin oli koulukeittola, rakennus on vieläkin tontin länsilaidalla. Sitä vastapäätä Maamiesseuran rajalla oli 1906 rakennettu kivikellari, jonka päällä oli puuvaja ja samalla linjalla järven suuntaan kaksikerroksinen aittarakennus. Koululla oli myös sauna, joka paloi 8.12.1906, kun opettajan apulainen oli vienyt kuumaa tuhkaa saunan eteisen lattialle. Palovakuutusyhdistys kieltäytyi korvauksista vedoten huolimattomuuteen, asiasta käräjöitiin, mutta korvaukset jäivät saamatta. Uusi sauna rakennettiin vasta vuonna 1909 maamiesseuran rajalle.

                 Koulukeittolaa kokeiltiin ensimmäisen kerran 1916, kun kunta myönsi tarkoitukseen 25 mk ja Koulukeittolayhdistys 20 mk ja ruokakupit. Ateriat annettiin kaikille oppilaille niin kauan kuin varoja riitti.

                 Leinonen perusti vuona 1911 Venesjärven kansakoulun stipendirahaston, jonka alkupääoma oli 93,26 mk. Siitä oli tarkoitus jakaa puolet vuosikorosta stipendeinä hyvätapaisille, ahkerille ja huolellisille oppilaille kun pääoma nousisi 500 markkaan. Vaikka pääoma oli kasvanut vuoteen 1948 mennessä 600 markkaan, se oli kuitenkin rahan arvon alenemisen johdosta mitätön summa. Vuonna 1957 rahasto lopetettiin ja jäljellä oleva summa annettiin Olavi Juholalle, joka oli 7 kouluvuoden aikana ollut poissa koulusta vain yhden päivän.     

Oppivelvollisuus astuu voimaan           

                 Alkuvuosina kaikkien oppilaiden vanhemmat eivät antaneet lastensa käydä koulua loppuun, koska pitivät lastensa työntekoa tärkeämpänä. Heidän mielestään auttava luku, kirjoitus- ja laskutaito oli täysin riittävä. Olga Nieminen (Mäkelä) kertoi menneensä alakouluun vuonna 1909 ystävänsä Maria Lahden ”tahtoessa” häntä mukaan. Alakoulu kesti silloin 6 viikkoa, oppilaita oli 10 tyttöä ja 14 poikaa. Kaksi tyttöä oli aina vuorotellen viikon kerrallaan järjestäjänä. Kello kuusi aamulla mentiin lämmittämään luokkia, että oppilaat tarkenivat, kun koulupäivä alkoi yhdeksältä. Illalla siivottiin ja tuotiin lämmityspuut seuraavaa päivää varten. Opettaja nuhteli ankarasti, jos sattui aamuisin nukkumaan pidempään, eikä ehtinyt ajoissa koulua lämmittämään. Alakoulussa opetettiin sisä- ja ulkolukua, laulua, laskentoa ja kirjoitusta rihvelitauluihin. Tarvikkeet jokainen hankki itse.

                 Olga ei enää mennyt seuraavana vuonna kouluun, kun kotona piti auttaa äitiä ompelutöissä ja kutoa kalanpyydyksiä, joita hän teki välitöinään mm. 20 mertaa ja kaksi rysää. Kotitöihin jäi alakoulun käytyään myös Jenny Rikala (os. Myllykangas), piti auttaa isäänsä talvisin saven- ja mudanajossa, metsätöissä ja kesäisin kylvö, leikkuu, puintitöissä ja karjanhoidossa. Pienemmissä maapaikoissa ei ollut varoja työväen palkkaukseen, joten lapset joutuivat pienestä pitäen osallistumaan talon töihin. Isommissa taloissa oli rengit, piiat ja taksvärkkärit, joten lapset saivat käydä koulunsa vapaasti. Yleensä silloin lasten vanhemmat olivat käyneet vain kiertokoulun, parhaat lukijat opettivat itse lapsiaan, mutta monet lukivat huonosti, eivätkä osannet kirjoittaa edes nimeään. Lapsia käytettiin esilukijoina, pyhäpäivisin he saivat lukea vanhemmilleen Raamattua, Lutherin postillaa, tai saarnakirjoja, eikä kodeissa juuri muita kirjoja ollutkaan. Vasta luettuaan lapset saivat mennä kavereita tapaamaan.

                 Oppivelvollisuus tuli täydelleen voimaan 1929 kansakoulun ja seuraavana vuonna jatkokoulun osalta. Aikaisemmin alkeisopetusta antanut kiertokoulu loppui kun perustettiin alakansakoulu. Jatkokoulun myötä yläkansakouluun tuli toinenkin opettaja, näin Venesjärven kansakoulusta tuli 3- opettajainen. Koulussa oli vain yksi luokkahuone ja käsityöluokka. Yläkoulun I ja II luokka sijoitettiin käsityöluokkaan, jossa oli melko ahdasta, kun keskellä lattiaa oli noin 30 pulpettia ja seinustoilla joukko höyläpenkkejä.

                 Alakoulua varten vuokrattiin Jussilasta sama sali, joka oli ollut luokkana 30 vuotta aikaisemmin. Alakoulun opettajan huoneeksi tuli viereinen kamari. Toiseksi yläkansakoulun opettajaksi valittiin Elsa Sofia Saarelma ja alakansakoulun opettajaksi Alma Mallenius, joka jätti virkansa syyslukukauden lopulla. Sijaisopettajaksi saatiin lukuvuoden loppuun neiti Senja Sillanpää. Opettajan virka oli avoinna kaksi kertaa, mutta kummallakin kerralla valittu kieltäytyi tulemasta. Alakoulu pääsi alkamaan vasta syyskuun lopulla, kun väliaikaiseksi opettajaksi saatiin ylioppilas Edit Joukanen. Veistonopettajana toimi Artturi Mattila.

                 Lukuvuonna 1930–1931 opettaja Leinosella oli virkavapautta ja sijaisuutta hoiti opettaja Alma Mattila. Leinonen erosi lopullisesti keväällä 1931. Hänen jälkeensä yläkansakoulun opettajaksi valittiin Matti Jalmari Ylinen ja alakoulun opettajaksi Martta Anttila, myöhemmältä nimeltä Martta Ylinen. He olivat kumpikin tunnollisia ja hyviä opettajia kuten Saarelmakin, joka muutti pois 1934. Hänen jälkeensä toiseksi yläkoulun opettajaksi valittiin Valma Maria Mäki, myöhemmin Anttila.

                 Talvisodan aikana opettajat olivat muissa tehtävissä ja koulu oli suljettuna, pommitusvaarankin takia, joulukuun 2 päivästä toukokuun 14 päivään. Sen jälkeen koulua pidettiin noin kuukauden verran.

Aino Taulun (Jussila) koulunkäynti

Jussilassa oli kansakoulun alimmat luokat, ns. alakoulu. Opettajana oli mm. Alma Mallenius ja myöhemmin Rouva Martta Ylinen, johtajaopettaja Matti Ylisen puoliso. Aino Taulu kertoi, että hän meni jo viisivuotiaana kouluun. Hänelle järjestettiin paikka oppilaiden väliin kahden oppilaan pulpetissa. Hän sai seurata opetusta ja tehdä piirustuksia, jos opetus ei jaksanut kiinnostaa. Sinne Aino kuitenkin aina innokkaasti meni, kun kelloja soitettiin. Ainolle annettiin eräänlainen epävirallinen todistus, hänen äitinsä pyynnöstä, koska nuori koululainen oli ihmetellyt, miksi hän ei saanut lainkaan todistusta niin kuin toiset. Aino sai suoritettua alakoulun toisia vuotta nuorempana ja hänelle ehdotettiinkin välivuoden pitämistä, mikä ei tuntunut nuoresta koululaisesta hyvältä, vaan hän jatkoi suoraan yläkouluun. Kuusiluokkainen kansakoulu tuli näin suoritetuksi jo 12-vuotiaana.

Sodan jälkeen oppilasmäärät lisääntyivät

Siirtoväen sijoituttua kylään talvisodan jälkeen tuli kouluun niin paljon lapsia, että oli otettava toinenkin alakoulun opettaja ja koulua pidettiin kahdessa vuorossa. Kouluhallitus nimitti toimeen siirto-opettaja Elli Nemlanderin. Opettajat Matti ja Martta Ylinen muuttivat pois vuonna 1943. Martta Ylisen sijaiseksi johtokunta valitsi opettaja Maire Hällforsin ja väliaikaiseksi yläkansakoulun opettajaksi ylioppilas Anna-Liisa Astalan. Poikien käsityönopettajana toimi maanviljelijä Heikki Heikkilä. Kun sota loppui, miesopettajia oli taas vapaana. Vuonna 1944 valittiin yläkansakoulun opettajaksi Alpo Paavo Salo ja alakansakoulun opettajaksi opettaja Hanna Salo. Paavo Salon ollessa vielä syyslukukauden sotapalveluksessa hänen virkaansa hoiti kouluhallituksen määräämä sijainen opettaja Ilmi Ahokas. Maanviljelijä Nestori Mattila opetti poikien käsitöitä.

                 Opettajapariskunta oli aktiivinen taiteen ja kulttuurin harrastaja. Paavo Salo perusti Venesjärvelle aktiivisesti toimivan nuorisoseuran, hän maalasi tauluja, antoi kylän lapsille soittotunteja, sekä esitti monissa juhlissa pianomusiikkia ja säesti Hanna vaimonsa yksinlaulua. Salot kyllästyivät odottamaan parempia tiloja ja muuttivat pois vuonna 1950. Salojen poismuuton myötä nuorisoseuran toiminta ja muu kulttuuriharrastus hiljeni.

                 Syksyllä 1945 perustettiin toinen alakansakoulun opettajan virka väliaikaisena. Sen ensimmäiseksi hoitajaksi tuli opetaja Anna Lyydia Hakosalo. Lukuvuonna 1946.47 virkaa hoiti opettaja Martta Lindvall ja vuodesta 1947 Farina Rajasalo aina vuoteen 1964 asti. Vuonna 1948 perustettiin väliaikainen kolmas yläkoulun opettajanvirka, jota hoitamaan valittiin ylioppilas Eeva Brusila.

Koululla oli ankara tilanahtaus

Venesjärven koulu oli oppivelvollisuuden voimaantulon jälkeen vuodesta 1929 joutunut toimimaan ahtaissa ja puutteellisissa oloissa. Alakoulu oli koko ajan ollut vuokrahuoneissa, ensin Jussilassa vuoteen 1943 ja sen jälkeen Yrjölän talossa. Vuodesta 1948 vuokrattiin ns. Lehtisen talosta huone, jossa toimi kolmas luokka ja talossa oli myös opettajan asunto. Koulurakennuksessa oli iso opettaja-asunto, kaksi kamaria keittiö ja sali. Salojen muutettua vuonna 1950 opettaja-asunnon sali muutettiin luokkahuoneeksi. Poikien käsityöt pidettiin vuoden 1935 loppuun koululla, sitten vuoteen 1940 Yrkkölässä, vuoteen 1943 Yrjölässä, sen jälkeen 2 vuotta Yrkkölässä, lukuvuonna 1945–46 Junnilassa. Kiertolaiselämä jatkui, vuonna 1946–47 käsitöitä tehtiin taas koululla siten, että koko kuukauden työt tehtiin yhdessä jaksossa ja vuodesta 1947 Pajamäen talosta vuokratussa huoneessa.

                 Tavaton ahtaus ja opetuksen järjestäminen monissa pisteissä hankaloitti kovasti opetusta ja järjestyksenpitoa. Johtokunta oli monesti vuodesta 1929 lähtien esittänyt kunnanvaltuustolle lisärakennuksen saamista, mutta tuloksetta. Hankalat olosuhteet olivat osasyynä, ettei pysyviä opettajia tahdottu saada.

Jatkokoulu

Lähes 30 vuoden ajan kouluun kuului myös yksivuotisena iltakurssina suoritettava jatkokoulu, jonka aikana oppilaat suorittivat 7-8 luokan oppimäärän, jonka suoritettuaan saivat kansakoulun päästötodistuksen. Jatko-opetus aloitettiin 1930, sen hoitivat koulun opettajat, paitsi lukuvuonna 1938–1939 ja syksyllä 1939 oli lisäopettajana Luomajärven koulun opettaja Veikko Kanerva.  

                 Venesjärvellä jatkokoulua pidettiin iltakurssina kevättalvisin määrätty tuntimäärä. Oppiaineina olivat yhteiskuntaoppi matematiikka ja kirjallisuus, pojille käsitöitä ja tytöille kotitaloutta, jota opetettiin myös pojille kahtena päivänä. Teoriatunnit pidettiin maanantaisin ja tiistaisin klo 15–18. Talousopettaja kävi syksyllä pitämässä tytöille taloustunnit ulkorakennuksen keittolassa, kunnes päästiin uusiin tiloihin. Venesjärven ja Luomajärven jatkokoulun tytöille pidettiin 1940- luvulla yhteisiä keittokursseja myös Luomajärven koululla, jossa opetustilat olivat paremmat. Myöhemmin, kun Luomajärven ja Alhonjärven kouluilla ei ollut jatkokoulun edellyttämää oppilasmäärää, niiden oppilaat suorittivat jatkokoulun Venesjärven ryhmässä. Vuonna 1958 oli viimeinen jatkoluokka, jonka jälkeen viimeiset luokat saivat oppia kansalaiskoulussa.        

Kouluruokailu

                 Koulukeittolan toiminta oli myös vaikeaa vanhan koulun aikana. Vakituinen kouluruokailu aloitettiin jo vuonna 1929, vaikka se tuli pakolliseksi vasta 1943.  

Yläluokilla annettiin ruokaa vain vähävaraisten vanhempien lapsille, jotka saivat myös vaateavustusta, varakkaammat joutuivat ostamaan ruoan. Jussilassa pidetyssä alakoulussa kouluruokailua ei vielä alkuaikoina ollut, koska sitä oli erillisten opetustilojen vuoksi hankala järjestää, myöhemmin alakoulun oppilaat saivat näkkileipää, voita ja lasin maitoa.  

Vuoden 1941 kouluruokailun viikoittainen ruokalista:

3 kertaa lihakeittoa, 2 kertaa puuroa ja kerran hernekeittoa. Oppilasta kohti varattiin viikoksi 120 g viljatuotteita, 0,2 l maitoa, 150 g naudanlihaa, 30 g sianlihaa.

                 Sota-aikana ja sen jälkeenkin, kun oli pulaa elintarvikkeista, koulukeittolaan hankittiin ruoka-aineita opettajien johdolla omatoimisesti. Junnilan pellolla oppilaat kävivät poimimassa perunoita, joita saatiin palkkioksi. Yläluokkien oppilaiden piti tuoda 1-2 litraa puolukoita, joista talven mittaan saatiin monet kerrat puolukkapuuroa. Syksyisin käytiin poimimassa tähkiä elopellolta, palkaksi saaduista jauhoista keittäjä leipoi jokaiselle hyvän vehnäpullan. Metsästä kerättyjä sieniä suolattiin talven varalle, muistan sienikastikkeen maistuneen erikoisen hyvältä.

                 Keittola toimi vuoteen 1946 maamiesseuran talossa jossa oppilaat kävivät ruokailemassa. Vuonna 1946 korjattiin ja sisustettiin koulun vanha talli keittiöksi, jossa ruoka valmistettiin, sinne alakoululaiset tulivat Yrjölästä syömään. Yläluokille ruoka tuotiin ämpärillä koulun eteiseen, jossa keittäjä jakoi ruuan jonossa tuleville oppilaille v.1916 hankittuihin kuppeihin.

                 Monilla oli omat eväät, maitopullo ja voileipiä mukana, niintä syötiin kouluruuan ohessa. Jos kaikkia eväitä ei jaksanut ruokatunnilla syödä, niistä sai lisävoimia pitkän kotimatkan aikana. Alkuaikoina jokaisella oli oma lusikka, sillä syötiin puurot ja muut ruuat, lusikan varrella kuorittiin myös perunat.

Paluu edelliselle sivulle